Tilinteon aika: Näin työelämäni muuttui 365 päivässä

Tilinteon aika: Näin työelämäni muuttui 365 päivässä - Suvi Wulff Coaching.png

Tasan 365 päivää sitten elämäni muuttui. Jaan nyt tärkeimmät oivallukseni sinulle, joten lue loppuun asti, mikäli etsit muutosta nykytilanteeseesi.

Olin koko syksyn 2016 tasapainotellut uraan liittyvien itsetunto-ongelmien kanssa ja ensimmäisen kerran jo 26-vuotiaana sairastettu työuupumuskin tuntui taas nostavan joulun alla päätään.

Olin lopen uupunut ja hyvin ahdistunut. Sen vuoksi päätin uuden vuoden 2017 lupauksena pistää tilanteelle stopin ja järjestää (työ)elämäni uudelleen. Halusin parantaa elämänlaatuani radikaalisti, ja tavoitteeni oli, että keväällä 2018 voisin katsoa taaksepäin ja todeta, miten paljon elämäni onkaan muuttunut ja kuinka pitkälle olen päässyt.

Tärkein tekemäni muutos oli ”Minä itse pystyn kaikkeen” -asenteen unohtaminen ja ulkopuolisen avun vastaanottaminen.

Ja kylläpä elämäni toden totta muuttuikin! Voin rehellisesti sanoa, että tänään olen onnellisempi kuin koskaan ennen jokaisella elämäni osa-alueella. Minun on helppo ja kevyt olla, iloitsen joka päivä onnesta eikä juuri mikään paina tai sureta minua. Ja jos sallit, kerron nyt mielelläni myös sinulle, miten minusta tuli vaikean työuran alun jälkeen seesteisen onnellinen, miten löysin ammatillisen itseluottamuksen ja rakastuin työhöni uudelleen. Ja ennen kaikkea miten uskalsin lähteä tavoittelemaan unelmiani.

Jaan ajatuksiani tässä blogissa, Instagram-tililläni ja Linkedin-profiilissani, joten ota kanavani seurantaan. ✌️

Tässä pikavinkkini muutoksen aloittamiseen – näillä pääset alkuun jo tänään:

👉 Myönnä itsellesi että olet onneton / ahdistunut / stressaantunut
👉 Tunnista, mistä tunne johtuu eli nimeä ongelma
👉 Tee päätös muutoksesta ja pysäytä pahan kierre NYT
👉 Aseta konkreettinen tavoite: missä haluat olla 6-12 kk kuluttua tästä hetkestä?
👉 Tarkastele tilannettasi objektiivisen kriittisesti suhteessa tavoitteeseesi: onko jotain, minkä voit jo nyt tehdä toisin? Jos et, laadi pidemmän aikavälin suunnitelma. Saat minulta vinkkejä siihen.
👉 Toimi ja ota vastaan ulkopuolista apua.

Viimeinen on vinkeistä tärkein. Ilman sitä en olisi itse koskaan päässyt näin pitkälle. Hyödynnä coachia, terapeuttia, mentoria, mindfulnessia ja/tai positiivista psykologiaa. Kerron näistä seuraavissa päivityksissäni lisää ja annan vinkkejä, mistä sain itse apua.

Muutos parempaan on mahdollinen. Sinun on uskottava siihen ja uskallettava pyytää apua!

***

P.S. En halua puhua vain työelämänmuutoksesta, sillä työuupumus, -stressi ja -ahdistus koskettavat aina kokonaisvaltaisesti myös muita elämän osa-alueita. Vaikka viitekehykseni onkin pääasiassa parempi työelämä, puhun blogissani elämänmuutoksesta, en työelämänmuutoksesta. Lisäksi, erityisesti positiivista psykologiaa käsittelevien vinkkieni avulla kenen tahansa on mahdollista tarttua myös työelämän ulkopuolisiin ongelmiin.